Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Ripaus joulua

Metallinen kuorma-auto oli syksyinen nettikirppis löytö, jonka halusin nyt joulun kynnyksellä muokata joulukoristeeksi. Tekokuuset pölkkyineen löytyivät Tampereelta sisustusliikkeestä ja siro pattereilla toimiva valoketju on aiempien vuosien hankintoja. Mukavaa keskiviikko iltaa ihanat. Kohta saa avata ensimmäisen luukun joulukalenterista ja meillä sitä jo odotetaankin kovasti.

Joulukalenteri tekeillä

Vielä puuttuu muutama paketti, vaikka aloitin pikkulahjojen hankkimisen hyvissä ajoin, niin kiire näyttää tulevan.

Entisajan joulumarkkinat Oulunsalossa

Kuvasatoa tämänpäiväisestä Oulunsalon entisajan joulumarkkinoista. Myynnissä oli kaikkea ihanaa ja joulupukkia pääsi tervehtimään aitassaan. Vielä huomenna, sunnuntaina ehtii Oulunsalon entisajan joulumarkkinoille klo 11:00-15:00. Oulunsalon kotiseutumuseolla osoitteessa Jääsköntie 5.

Joulun tunnelmaa

Muutama fiilistelykuva jouluun. Kaikki kuvat ovat vanhasta kodistamme, koska nykyisessä kodissa tuleva joulu on meidän ensimmäinen. Ikkunaan laitettavia joulutähtiä on odottamassa pahvilaatikollinen ja en malta odottaa, että pääsen asentamaan kaikki paikoilleen. Joulukuusen paikkakin on jo mietitty.

Risuja

Risut ovat rantautuneet myös keittiön koristeeksi. Pöydällä on pari uutta kynttilälyhtyä, jotka ovat upean näköiset pimeällä, tietysti tuikkujen palaessa. Joko teillä tekisi mieli fiilistellä tulevaa joulua?

Sunnuntaita

Eipä ihmeempää, muutama kuva olohuoneesta. Mukavaa sunnuntaipäivää!